Sivut

perjantai 15. syyskuuta 2017

Sydämen särkevä päätös




En tiedä mistä aloittaa. Olen vältellyt tätä postausta pienen ikuisuuden. Blogin parissa olen ollut aika hiljaa koko asiasta. Mielessä se on kuitenkin pyörinyt jo melkein vuoden. Koko kesän ajan päivittäin. Marraskuussa kirjoitin teille pohdiskelupostauksen Loben tulevaisuudesta.


Nyt se on kuitenkin päätetty. Elämäni vaikein, raskain ja musertavin päätös. Päästän parhaan ystäväni vihreille laitumille.

Turhauttavaa ja rankkaa on selittää kerta toisensa jälkeen kyselijöille, miksi. Miksi lopetan hevosen, joka päällisin puolin näyttää ihan terveeltä? Miten sydämeni kestää tehdä sen? Voin kertoa, ettei mitenkään. Itkusta ei ole tullut loppua viimeisten parin viikon aikana. En tiedä kuinka monta kuukautta tulen itkemään Loben lähdön jälkeen. Miten siitä edes selviää?


Tärkeimmät syyt lopetukselle? Loben jalkavaivat. Se ei ole enää nuori tamma eikä se ole terve. Kun Loben ostin, en edes tiennyt tuleeko se kestämään edes käyntiä. Siinäkin mielessä olen ollut siunattu näillä vuosilla, joita meille on annettu. Mikä Lobella sitten on? Nivelrikot (kehärenkaat) etujaloissa ja kinnerpatit takajaloissa.

Nivelrikkoja ei voi parantaa. Niiden etenemistä voi hidastaa ja hevosen kipuja helpottaa, mutta kysymys herää, mikä on tarpeeksi. Pahenevat nivelrikot ja Loben kaltainen liikkumaan luotu, vauhtia rakastava ravisukuinen hevonen eivät ole hyvä kombo. Vuoden 2014 klinikkatuomion jälkeen ei olla harrastettu normaalisti. Aina on pitänyt varoa ja miettiä. Syksyn 2016 jälkeen ollaan himmailtu entisestään. Viimeinen kesä mentii extrakevyesti, käyntilenkeillä ja uittamisilla.

Kevään eläinlääkärikäynnin jälkeen päätin olla hoitamatta Loben niveliä enempää. Silloin ajattelin katsoa tilannetta myöhemmin, mutta enköhän jo alitajunnassani tiennyt että kohta se on menoa. Eläinlääkäri ei komentanut meitä käyntikuurille, sen päätöksen tein itse. Ehkä halusin säästellä Lobea, että saataisiin vielä viimeinen yhteinen kesä.


Kesän aikana olen enemmän ja enemmän huomannut miten tuo hevonen rakastaa liikkua. Sydäntäni särki jo pelkkä ainainen himmailu, toppuuttelu että mennään nyt vain käyntiä. Kävin tallilla joskus vain muutamia kertoja viikossa. Huomasin, kuinka ajatusmaailmani muuttui. Ennen olin paniikissa, jos tamma sai kaksi vapaata peräkkäin. Nyt olin vain hyvilläni, jos sain kammettua itseni kahtena päivänä viikossa tallille.

Lobe piti koko kesän vähän kuin laidunlomaa. Laitumella sillä oli tilaa liikkua ja kavereita, mutta myös ruokaa. Tamma lihoi silmissä, kun liikunta ei ollut vastapainona. Ylipaino siis on nivelille pahinta mahdollista. Vuosiin meillä ei ole ollut ongelmia painon kanssa, joten kyllä se pahalta tuntui.



Itsekkäät syyt lopetukselle? Motivaationi on täysin nollissa. Lobe ei enää ollut viimeisen vuoden aikana sellainen hyvänmielen harrastekaveri. Se on oikeasti vaikea hevonen sille päälle sattuessa. Harrastus ei ollut enää kivaa.

Lisäksi olen toivottavasti pian muuttamassa pois vanhempieni nurkista, aloittamassa sitä omaa elämää. Rahankaan kannalta ei olisi järkevää pitää hevosta, jolla ei periaatteessa tee mitään. Eikä se olisi etenkään Loben tapauksessa oikein.

Miksei ylläpitoa? Tulisihan Lobesta ihan kiva maastopuksu? Maastopuksu se on ollut viimeiset pari vuotta. Lobelle mielekäs maastoilu on kovaa ravaamista ja kovaa laukkaamista. Ylläpidon tyrmäsin jo alkukuopissaan. Miksi antaa rikkinäinen hevonen toisen vastuulle? Lobe stressaa muuttamista lastausongelmasta puhumattakaan, ja se on niin yhden ihmisen hevonen. Lopetus tulisi ajankohtaiseksi ennemmin tai myöhemmin, eivät nämä eläimet valitettavasti ikuisia ole. Miksi tuupata vastuu jollekin toiselle? Vaikein ja tärkein tehtävä kun on langetettu hevosen omistajan harteille.



Miksi nyt? Miksei katsota vaikka talven yli? Olen miettinyt asiaa jo vuoden. Kesä elettiin sillä fiiliksellä, että tämä on se viimeinen kesä. Alkukesästä ajattelin laidunkauden päättymisen olevan hyvä aika. Ettei Lobe joutuisi tarhaan seisomaan, kun en jaksa päivittäin sitä käydä liikuttamassa. Nyt kun tarhakausi alkoi ykskaks, tuli itselle pieni paniikki. Nytkö on se aika? Talveen (ts. se mukava luminen parikuukautinen, joka yleensä ajoittuu tammi-helmikuulle) on vielä pitkä aika ja pohjat ennen lumia tulisivat olemaan meille hankalia. Lobe vaatisi päivittäistä liikuntaa kinnerpattiensa vuoksi, mutta jäiset koppurapohjat vaan pahentaisivat asiaa.


Käytiin Loben kanssa viikko sitten meidän viimeisellä maastolla. Annoin sen laukata niin lujaa kuin tamma itse halusi. Annoin sen laukata niin pitkään kuin se itse halusi. Ja voi sitä onnen määrää! Viimeistään tuolloin tajusin, että tämä on se, mitä minun kuuluisi pystyä parhaalle ystävälleni tarjoamaan. Enkä pysty. Nelistäessämme mäkiä ylös kyyneleeni lensivät poskiltani tuulen mukaan. Itkin onnesta ja itkin surusta. Pakko se on päästää pois, jotta se pystyy laukkaamaan tuolla pilvien päällä kivuitta. 


Seuraava päivä ei ollutkaan enää niin mukava. Halusin itkeä ihan eri syistä. Koin niin huonoa omatuntoa ja syyllisyyden tuskia. Lobe ontui. Ravissa se oli melkein kolmijalkainen. Oliko tämä Loben tapa sanoa, että olet tekemässä ihan oikean päätöksen? Rakkaani kipeytyi siitä, mitä se rakastaa eniten. Yrittikö se sanoa, että nyt on aika? Siltä minusta ainakin tuntui. Oloni oli kamalin mahdollinen: minä olin tammani vienyt viimeiselle maastolle, minä olin sen antanut laukata ja minun takia se nyt ontuu ja pahasti.



Milloin ja miten? Koko kesä oli periaatteessa kamalaa aikaa. Tietää, että kohta tämä päättyy. Siinä kohtaa vaihtoehdot ovat motivaation huippuun kasvaminen tai täysi romahtaminen. Minulla tapahtui se jälkimmäinen. Tallille meno oli silkkaa ahdistusta. Tuntui täysin turhalta raahautua tallille, liikuttamaan hevosta, jota ei kohta ole. Oloni vain paheni. Vaikka tallille päästyä siellä oli mukavaa, oli lähteminen aina yhtä vaikeaa.

Ajatus luopumisesta oli kamalaa. Ajatus siitä lopullisuudesta. Kannoin Loben tavaroita kotiin, mutten viikkoihin kyennyt laittamaan niitä myyntiin. Jos myin toppaloimen, tiesin ettei Lobe näkisi enää talvea. Jos myin satulahuovan, tiesin etten enää ratsastaisi sillä. Pelkkä ajatus sattui ja sai itkemään. Miten paljon ihminen voi itkeä?

Ajankohdan päättäminen oli yksi kamalimpia. Koska tarhakausi alkoi niin yllättäen, en ollut ehtinyt suunnitella asioita. Onneksi talliporukastamme sain tärkeää apua ja he hoitivat asiaa puolestani. Itse en muuta tehnyt kuin kerroin päätyneeni ampumiseen (minä, joka kannatin koko ajan piikkiä), etten halua itse nähdä ja ruholle saa tehdä mitä haluaa. Alkuperäinen suunnitelma oli antaa lihat käyttöön, mutta sen osottautuessa vaikeaksi näin lyhyellä varoitusajalla, päädyttiin hautaamiseen (joka oli alkuperäinen pohdintani). Toisaalta odotan maanantaita, jotta kaikki tämä kamala odotus olisi ohi. Toisaalta en haluaisi maanantain koittavan koskaan.



Mitä sitten? Miten hevosharrastuksen käy? Hankitko uuden hevosen? Hevosharrastus loppuu siihen. Ainakin toistaiseksi, ehkä jonain päivänä tulen kaipaamaan heppailua. Onhan se ollut tärkein harrastukseni 14 vuoden ajan. Omaa ei tule, ei ainakaan lähitulevaisuudessa. Hevoseton (ja huoleton?) elämä kelpaa toistaiseksi. Ehkä jonain päivänä vuokrahevosen muodossa harrastukseni voisi jatkua, olisipa se ihanaa, ettei vastuu hevosesta olisi kuin sen parituntisen ajan itsellä. Olen kuitenkin hoitanut Lobea viimeiset neljä ja puoli vuotta kuin omaani. Rankkaahan tämä on.

Miten blogin käy? Hevosblogi kun on, en aio jatkaa tätä ilman heppailua. En blogia kuitenkaan poista, sillä tänne on koko minun ja Loben tarina kirjoitettu. Once Upon a Time saa ever afterinsa, vaikkei kovin onnellista sellaista. Ken tietää, ehkä jonain päivänä palaan hevosten pariin ja herätän bloginkin henkiin? Kirjoitusharrastus on ollut henkireikä, näin saan ajatukseni selkeentymään. Tätäkin postausta kirjoittaessa tiedän tekeväni oikean päätöksen. Mielummin päästän hevoseni pois ajoissa ennen suurempia kipuja. Niitäkin hevosia olen nähnyt, joita pidetään hengissä vaikka eläin itse on jo luovuttanut. Haluan muistaa Loben mahtavana, elinvoimaisena ja kauneimpana hevosena. Siksi se lähtee. Siksi, että se on paras ystäväni ja haluan tehdä oikein.




32 kommenttia:

  1. Voimia kovasti Merika <3 Täysin oikea päätös!

    Mulla oli ainakin itkun kannalta kaikista pahinta aikaa se lopetuspäätöksesta lopetukseen välinen aika. Kun kaikki oli ohi, sain rauhan sydämeen. Ikävä oli silti aivan järjetön, mutta sen jälkeen en ole kertaakaan miettinyt että teinkö oikein. Vielä kolme vuotta myöhemmin kyyneleet karkaa välillä väkisin poskille, mutta tiedänpä ainakin että ystävälläni on nyt varmasti hyvä olla <3

    VastaaPoista
  2. Kunnioitettava päätös, joka on varmasti oikein hyvälle ystävälle <3

    Kovasti tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Teet oikean päätöksen. Teidän kaunista tarinaa on ollut ihana seurata, kiitos kun olet jakanut hyvät ja huonot hetket. Kohta Lobella on parempi olla.

    Voimia tulevaan, kaunis muisto jää ja suru helpottaa aikanaan.. <3

    VastaaPoista
  4. Paljon voimia <3 Olet vahva ihminen ja olet tehnyt kunnioitettavan päätöksen. Kaikkea hyvää tulevaan!

    VastaaPoista
  5. Voi Merika <3 Hirmuisesti voimia ja jaksamista <3 Teit varmasti täysin oikean päätöksen. Olen jo useamman vuoden ajatellut, että olet harvinaisen kypsä ja vastuuntuntoinen hevosenomistaja ikäiseksesi, ja on ollut ihana seurata teidän matkaanne Loben kanssa. Onnekas on Lobe ollut, kun sinä sen elämään astuit, ja jos hevonen osaisi, varmasti kiittäisi myös sinua kaikesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo kauniista sanoista <3 Teidän kaikkien tsempit merkitsee paljon!

      Poista
  6. Hurjasti voimia sulle Merika raskaaseen aikaan ja suruun <3

    Teit oikean ja viisaan päätöksen rakkaan ystäväsi puolesta, mikä meidän on pakko tehdä. Kuten Anniina sanoi, odottaminen on pahinta, rauha ja ikävä jää sen jälkeen.

    Voimia maanantaihin, olen hengessä mukana. Lobelle hyvää matkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3
      Harmi, että hevosenomistajuuden viimeinen tehtävä on se kamalin...

      Poista
  7. Ihan kauhea itku tuli... <3 <3 voimia teille paljon! <3 mä niin ihailen Lobea, se on niin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin täällä pillitän teidän ihania kommentteja lukiessa! <3

      Poista
  8. Voimia ja tsemppiä niin maanantaille kuin jatkoonkin! Oon ihan varma, että päätös on oikea, vaan sä tunnet hevosesi niin hyvin, että pystyt kyseisen päätöksen tekemään. Kenelläkään ei ole varaa alkaa moralisoimaan päätöstä, jonka sä teet ajatellen parasta ystävääsi. <3

    Oon Anniinan kanssa samaa mieltä. Itse tein päätöksen hyvästellä mun parhaat kaverit viimeselle matkalle pari vuotta sitten, päivän odottaminen oli vaikeinta, sitten tuli rauha ja ikävä. Ei oo päivääkään etten heitä miettis, nykyisin voin sen tehdä jo hymyillen, mutta koko ajan oon tienny, että mun päätös oli ihan oikee.

    VastaaPoista
  9. Itku tuli! Olen onnellinen et olen saanut seurata teidän tarinaa näinkin pitkään näin blogin kautta :)

    Teit varmasti oikean päätöksen Loben suhteen ja pian se on vapaa tekemään sitä mitä rakastaa tuolla jossain

    Ja kyllä se suru jossain vaiheessa helpottaa ja jäljellä jää kultaakin kalliimmat muistot <3

    Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  10. Oon seurannu tätä blogia jo monta vuotta niin itkuhan tätä lukiessa tuli, mutta kyllä oikea päätös on. Voimia paljon <3

    VastaaPoista
  11. Apua, tää postaus kyllä itketti! Teidän tarinaa on ollut todella mahtava seurata <3 Voimia sulle!

    VastaaPoista
  12. Voimia tosi paljon! Itse oon seurannut Blogiasi yli 2 vuotta ja Lobesta on tullut tärkeä minullekkin! Voimia paljon ja Lobe varmasti muistaa ja rakastaa sinua aina. Olet tosi rohkea kun uskallat tehdä näin. Lobe saa parhaan mahdollisen lopun ja tehdä sitä, mitä rakastaa

    VastaaPoista
  13. Voimia sinulle tosi paljon ❤ Oikeaa rakkautta ja välittämistä on päästää ystävä lähtemään, kun aika on. Odottaminen on kaikista pahinta, ajan myötä suru väistyy ja tilalle tulee muistot.

    Teidän tarinaa on ollut mukava seurata vuosien ajan, ja olet rehellisesti kertonut niin onnellisista kuin epäonnellisista käänteistä.

    Hyvää matkaa Lobelle sekä onnea sinulle elämässä eteenpäin ❤

    VastaaPoista
  14. Mäkin itken täällä. Paljon voimia Merika! ❤ Lobe vietti varmasti parhaat vuotensa sun kanssa!

    Niin kun useammat varmaan on jo kommentoineet, se oikea rakkaus näkyy silloin, kun uskaltaa luopua hevosestaan kun sen aika on. Oikea päätös ehdottomasti.

    Paljon voimia vielä ja Lobelle hyvää matkaa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera ♥

      Huomisen saapuminen tuntuu nyt vaan helpottavalta, kun Lobe alkanut näyttää kipujaan ontumisen kautta. Ehkä sekin tajuaa, että aika on, eikä tarvitse enää kipuja peittää. Huomenna se pääsee kivuistaan :(<3

      Poista
  15. Tää jotenkin kolahti omaan sydämeenkin niin paljon, että en vaan tätä lukiessa kyennyt sanomaan mitään. Ehkä se kolahti juuri siksi, että teidän menoa on tullut seurailtua niin pitkän aikaa ja jotenkin teidän rentoon meininkiin ja touhuun on ollut helppo samaistua.

    Ihailen kuitenkin sun päätöstä, sillä se ei ole ollut missään nimessä helppo. Raakaa tässä touhussa onkin se, että kun eläimen ottaa niin sitä sitoutuu takaamaan sen hyvinvoinnin. Kun nelijalkainen ystävä ei enää kykene elämään ansaitsemaansa elämää, tullaan vaikean päätöksen eteen. Siinä vaiheessa pitää olla reilu ja lojaali ystävää kohtaan ja unohtaa oma itsekkyys, vaikka se tekisi kuinka kipeää.

    Sinulle äärettömästi voimia! <3 Lobe sai viettää kanssasi onnellista aikaa. Se sai sinulta rakkautta ja arvostusta, juuri kaikkea sitä mitä pieni hevonen voi elämältään toivoa. Ikävää on ettei sinunkaan arkea pääse enää seuraamaan. Tuntuu jokseenkin oudolta ajatella, ettei sinusta näin monen vuoden jälkeen kuulukkaan enää mitään. Toivoin kuitenkin sinulle kaikkea parasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenna, kiitos ihanasta kommentista ♥
      Mun instagram on merikaah_ ja blogin ig on onceuponatime.blogi :)

      Poista