Sivut

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Äksidentin ainekset kasassa


Olipa kerran tiistaipäivä, jolloin Merika lähti innoissaan tallille puolen päivän jälkeen. Iltapäivällä tallipäivä ei enää niin kivalta tuntunutkaan, verta ja rikkinäisiä varusteita vaan.


12:45 Lobe päätti alkaa taas säikkymään tarhan porttia, olihan sähkölangan maahan putoamisesta jo viikko kulunut ja monta ongelmatonta päivää välissä! Mamma otti ja lähti, jouduin sitten mutaan tarpomaan uudelleen hevostani noutamaan. Vähän kun karjaisi toisen karkausyrityksen kohdalla, oltiin taas niin kilttiä tyttöä.

13:10 Tuulisen päivän vuoksi päätin etsiä korvahupun, sai sen kaivaa kaikkien sekatavaroiden joukosta. Tietty tuuli hellitti, kun matkaan päästiin!

13:20 Kärryt perään ja eikun matkaan! Sunnuntain ajolenkki sujui niin mukavasti, että ajattelin pitkästä aikaa lähteä Loben kanssa kaksistaan ajelemaan metsään.

14:07 Otin välikäynneillä Lobesta muutaman kuvan. Hikinen tamma aisojen välissä jo tässä vaiheessa, sillä oltiin ehditty jo käydä hiittaamassa leveällä tiellä sekä juosta kaiken maailman vesilätäköistä. Hauskaa oli!



14:12 Korvahuppu lensi hienossa kaaressa keskelle mutaa hölkkäpätkän aikana. Pysäytin Loben ja hetki keskusteltiin, pitääkö seisoa paikoillaan sillä aikaa kun kärryistä nousen pois. Sen aikaa mamma malttoi olla, mutta samalla sekunnilla kun jalkani koskettivat maata, Lobe päätti lähteä. Hetken ehdin juosta sen vierellä, ohjista kiskoen. Et varmasti yksin lähde, ehdin ajattelemaan. Totta kai ruotsalainen juoksija pinkoo vähän lujempaa; minä kaaduin ja raahauduin muutaman metrin ohjista roikkuen mudassa, kunnes oli pakko päästää irti. Sain vain katsella Loben nelistävän tyhjät kärryt perässä kohti kotia, ei edes taakseen vilkaissut vaikka huusin sen nimeä.

14:13 Lähti soittoa tallinomistajalle, joo tota Lobe laukkaa tallin suuntaan kärryt perässään, voitko ottaa vastaan? Luojan kiitos hän oli kotona ja lupasi lähteä mammaa vastaan!

14:15 Napattuani kirotun korvahupun maasta juoksin seuraavat kaksi ja puoli kilometriä hiestä märkänä ja mudan peittämänä. Voin kertoa, ettei lenkkeilyni ollut mukavimmasta päästä. Kumppareilla ja pehmeällä hiekalla ei kovaa pingota. Samaan aikaan mielessä pyöri kauhukuvat juuttuneesta Lobesta kärryjen kanssa jossain ojassa jalka poikki tai autojen kanssa kolaroineesta, verta vuotavasta tammastani. Matka tuntui ikuisuudelta ja vielä kamalampaa oli, ettei puhelua tallin suunnalta kuulunut. Eikö Lobe ole selvinnytkään sinne asti? Jokaisen mutkan jälkeen pelkäsin näkeväni Loben möllöttämässä pitkin pituuttaan polulla viimeisiä henkäyksiään haukkoen...

14:25 Puhelin soi: olin niin helpottunut kuullessani, että Lobe oli saatu kiinni laitumen perältä. Kärryt jäivät sinne. Loppumatka ei sen helpommalta tuntunut, en tiennyt oliko sillä kinttu katki vai mitä kaikkea.

14:35 Saavuin vihdoin tallille, huomasin kärryt parkkipaikan reunalla. Pyörät vähän vinksottivat, mutta yhtenä kappaleena vielä! Olin seurannut paluumatkalla Loben jälkiä ja oli kyllä onnen kantamoinen, että se tajusi kahdessa kohtaa valita leveämmän reitin! Toiset vaihtoehdot olisivat olleet ahtaat ja kiviset kinttupolut, joihin varmasti kärryt olisivat jääneet kiinni. Loben löysin kentältä kävelemässä, tallinomistaja kertoi rouvashevosen reissusta ja antoi rikkoontuneet ohjat minulle. Mamma oli rallittanut asvalttitietä liian pitkälle, ohi kotiristeyksen, ja koukannut sitten tarhojen takaa löytyvälle laitumelle. Onneksi muut hevoset olivat alkaneet sille hirnua, oli rouvakin tajunnut pysähtyä.

14:40 Otin hikisestä karkulaisesta kuvan. Olin pelännyt juoksureissuni ajan tuon ajokuvan muutamaa minuuttia ennen karkausta jääneen viimeiseksi muistoksi hevosestani. Onneksi ei! Hetken vielä jatkoi kävelytystä, ennen kuin siirryttiin talliin kylmäämään koipia.

15:20 Lobe pääsi tarhaan huuhdottuna ja jalat kylmättynä. 




Mamma ei onneksi ottanut pahempaa vahinkoa, yhden irtokengän verran vain. Valjaat säilyivät ehjinä, ohjat vain katkesivat. Kärryt vinksottavat, toivottavasti ne saa korjattua. Minullekaan ei pahemmin käynyt, polvista löytyy haava ja mukavat turvotukset.

Säikähdyksellä selvittiin, tässä olisi voinut käydä niin paljon pahemmin! Jos vaan saadaan kärryt ajokuntoon, lähdetään tallikaverin perään ajolenkille ensi viikolla. Toivottavasti tästä ei mitään traumoja jää Lobelle!



10 kommenttia:

  1. Oho, onneks ei käynyt pahemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, tuossa olisi voinut käydä aika hullusti...

      Poista
  2. Huppu kuuluu suitsien alle, ja kierroksilla käyän hevosen kärryiltä ei nousta kesken matkan. Vaan jos tavarat putoaa, ne noudetaan lenkin jälkeen. Mut nää asiathan kannattaa opetella kantapäänkautta, no onneksi ei tuon pahemmin käynyt, kun tuossa on ollut riskit suurempaankin onnettomuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huppu oli suitsien alla, mutta minkäs sille voi, jos päätä ravistellessa se sitten sieltä irtoaa. Shit happens.
      Oli myös omaa hölmöyttä, että sieltä nousin, mutta eipä ennen ole tällaista käynyt. Kuten sanoit, kantapään kautta, nytpähän ainakin opin!

      Poista
  3. Hui! :o Onneksi ei loppujen lopuks käynyt tuon pahemmin, vähän jo säikähdin tota alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, sanoilla saa väritettyä aikamoista kauhutarinaa, kun ei selitä kaikkea loppuun asti :´D

      Poista
  4. Hui! Onneksi selvisitte pienillä ruhjeilla. Stina on karannut multa kerran maastossa, kun koitin käskeä sitä liian tomerasti ylittämään ojaa. Se tunne oli ihan kauhea, vaikka sain sen kiinni sadan metrin päässä alkupisteestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi teillä karkumatka ei kestänyt tuon pidempää! Näitä kauhutarinoita on tullut kuultua, onneksi ei käynyt hullummin.

      Poista
  5. Huh, kuulostaa suorastaan kauhutarinalta! Voin vain kuvitella tunteesi tuossa, kun olet juossut tallia kohti. Onneksi tässä oli onni onnettomuudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Lobe osasi ajoittaa paluumatkansa aika hyvin: heti pellolle kurvauksen jälkeen asvalttitiellä huristeli puurekka... Siinä olisin voinut jäädä hevosettomaksi :s

      Poista