Sivut

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kouluhevosen kyydissä


Mirka ja Leksa

Ratsastan hyvin harvoin muilla kuin Lobella - vuoden sisällä olen käynyt ehkä kahden muun hevosen selässä. Sitä tottuu vain tiettyihin asetuksiin, ja mikä vielä parempaa: Lobea ei tosiaankaan ratsasteta kuten muita hevosia. Etenkään niitä ratsukoulutettuja. Voitte siis kuvitella millainen shokki oli kiivetä oikean kouluhevosen selkään!

Ää mitkä söpöläiset!


Lobe on 150 senttinen, Leksa the kouluhevonen (fwb) puolestaan parikymmentä senttiä korkeampi. Yleispenkki vaihtui koulusatulaan, askeleet ravihevosen kaahotuksesta ilmaviin liitelyihin. Nyt ei tarvinutkaan enää jarrutella joka askeleella, vaan päinvastoin vauhtia sai pyytää vähän väliä lisään. Laukka ei junnannut paikoillaan ylöspäin, vaan pyöri eteenpäin. Oli siis kultturishokkia kerrakseen!



Kumpikaan ei anna mitään ilmaiseksi. Lobe lähtee kusettamaan ihan kuus nolla, jos ei ole koko aikaa skarppina ja jarruttelemassa. Leksa taas pysähtyi automaattisesti, jos et keksinyt siltä jotain pyytää. Olo oli aika avuton, tuntui ettei osaa mitään. Oli kuitenkin todella siistiä testata, miten kouluhevonen liikkuu (niitä askeleita en osaa edes kuvailla!) ja toimii. Tuollaisella pelillä olisi kyllä niin antoisaa käydä tunnilla, saisi varmasti hurjan paljon irti.




Ei mitään ihmeempää tehty, en kauaa ratsastanut. Olin siis kuvaamassa isosiskoani ja Leksaa (vuokrahevonen), pääsin itse lopussa myös selkään. Kokeilin kaikkia askellajeja ja otin kaksi hyppyä kolmenkymmenen sentin esteelle - siitä ei tarvitse puhua enempää, naurattaa edelleen miten aloittelija-olo oli! Millonkohan viimeeksi sitä on tullut hypättyä (Lobea ja viime kesän 15 sentin esteitä lukuunottamatta)...



Kiitos Mirkalle kuvista ja Leksalle opettavasta ja silmiä avaavasta ratsastuksesta. Sydänemojit silmillä edelleen, oli se aika mahtava tapaus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti