Sivut

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Minä kuvaan nyt


Aloitan nyt jatkossa merkitsemään vaikka jokaiseen postaukseen, kuka kyseiset kuvat on ottanut. Valtaosa blogin materiaaleista on pitkäaikaisen kaverini Kristan ottamia, jonka joskus vuosia sitten opastin valokuvauksen maailmaan tyrkkäämällä järjestelmäkamerani käteen ja käskin antaa sulkimen laulaa. Pikkuhiljaa oppi meni paremmin kuin hyvin perille, eikä nykyään ohjeet ole "kyykystä saa parempia!" kummoisempia. Hyvä Krista!
 
Itse olen harrastanut (hevos)valokuvausta niin kauan kuin olen kamerani omistanut - vuodesta 2012. Harvemmin kuitenkaan blogi täyttyy itse ottamista kuvista, kun ratsastuskuvia on vähän vaivalloista itse ottaa. ;) Tarha- ja juoksutuskuvat ovat usein minun käsialaani, mutta nyt omistetaan kokonainen postaus minun kuvilleni! Tallipaikan vaihdon myötä olen päässyt myös kuvailemaan muita tallilaisia ja heidän ylisöpöjä poneja ja hevosia. Tykkään!
 
 
Edelleen kovalevy pursuaa muokkaamattomista kuvista ja tyhjät blogin kirjoituslehdet odottelevat kirjoittajaansa. Elämä on ollut viime aikoina niin kiireistä, etten vaan ole ehtinyt enkä jaksanut. Eikä haittaa, mutta kohta alkaa jo olla kevät ja sulat maat, joten talvikuvien julkaisu tuntuu aika hassulta... Mutta jokatapauksessa ne julkaisen jossain välissä, toivottavasti parin viikon sisään!
 
Pääsiäisloma alkoi, ja kohta ollaan jännän äärellä! Lähdetään Kristan kanssa reissuun, mutta siihenkin palataan sitten myöhemmin tarkemmin. Instagramiin tulen päivittelemään lomaltakin kuvia, käykää ihmeessä seuraamassa @merikaah_
 
Pääsiäisen kunnaiksi throwback viime vuoden pääsiäisbanneriin!



4 kommenttia:

  1. Ihanan vauhdikkaita hankilaukkakuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niitä oli hauskaa ja haastavaa ottaa! :D

      Poista
  2. Laitettu yksityisviestiä akirem@luukku.fi/comiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastattu, vaikkei se blogin sähköposti olekaan :)

      Poista